Kuinka tämän kirjoittaja rakastui

Tämä sivu - joka on hyvin henkilökohtainen rakkaudentunnustus - syntyi hotellissa vietetyn unohtumattoman yön ja aamun seurauksena. Kaikki alkoi jo paljon aikaisemmin unesta ja aivan viattomasta kohtaamisesta mutta kirjoittajan lopullinen antautuminen tapahtui vasta Nizzan rantakadun Promenade Des Anglaisin ylellisessä hotellihuoneessa eräänä talven päättymistä enteilevänä aamuna.

Edellinen ilta ei ollut mitenkään rankka sillä keväisen karnevaalin aika kukkineen kohotti tunnelmaa niin, että voimia olisi ollut vaikka mihin. Oli helmikuun alku. Heti valoisaan aamuun herättyäni ryntäsin katsomaan ikkunasta olivatko rantakadun palmut vielä pystyssä ja miltä talvinen Välimeri näytti. Olin saapunut kaupunkiin vasta edellisenä iltana enkä ollut vielä nähnyt kuin yhden alkavan yön ja kaukana niemen päässä vilkuttelevan majakan.

Ennen kuin sain ikkunaverhoista kiinni, silmäni osuivat aamuauringon valaisemaan seinään. Katsoin ihmeissäni miten kummalliselta se näytti ja miten väärässä paikassa se tuntui olevan.

Tapetin kauniisti maalatut kuviot näyttivät aivan eläviltä. Ojensin käteni kohti seinää tunnustellakseni tapetin pintaa mutta silloin seinä äkkiä ikäänkuin katosi. Putosi jonnekin. Käänsin pääni poispäin, sitten takaisin ja yritin lähestyä seinää uudelleen aivan hitaasti. Työnsin kättäni pitemmälle ja pitemmälle kunnes seinä taas luiskahti jonnekin.

Ihmettelin tapetin säännöllisiä kuvioita hetken liikkumatta ja oivalsin, että silmäni olivat äkkiheräämisen vuoksi vielä jotenkin ristissä, sijoittaen näkemänsä kuviot väärään kohtaan päällekkäin. Kun jokainen vasemman silmän tapetissa näkemä kukkanen piti sijoittaa aivoissani vastaavan oikean silmän näkemän kukkasen päälle, nämä eivät osuneetkaan kohdalleen vaan olivat siirtyneet yhden ylimääräisen kukkakuvioiden välisen etäisyyden verran kauemmaksi toisistaan ja siksi kuin väärälle etäisyydelle. Käden ojentaminen palautti silmäni todellisuuteen ja seinä vaihtoi paikkaa. Kolmannella yrityksellä en huomannut enää mitään outoa. Seinä oli paikoillaan ja kukkaset tapetissa juuri niin kuin joku oli ne maalannut. Ikkunaverho oli kiinni.

Kiskaisin verhosta ja näin palmujen reunustaman rantakadun. Meri kimmelsi tyynenä. Muistin lukeneeni kuinka jossakin siellä rannan ja palmujen välisellä kävelykadulla ranskalaiset valokuvaajat olivat ottaneet stereokuvia englantilaisista aatelisista noin sata vuotta aikaisemmin. Lämmin Nizza oli silloin hyvin suosittu paikka, jonne varakkaat englantilaiset saattoivat paeta kotimaansa koleaa talvea. Enää ei ole englantilaisia eikä enää ole stereokuvia ottavia valokuvaajia. Kaikki ovat kadonneet jonnekin.

Promenade Des Anglais - englantilaisten katu. Kauniit toisensa kohdanneet kukkaset mielessäni astuin ulos rantakadulle. Tänne palmujen alle palaan vielä uudelleen ja aloitan kaiken alusta.

Sivun alku